lauantai 30. heinäkuuta 2011

Pokkariostoksilla!

Sain keväällä 30 euron lahjakortin Suomalaiseen kirjakauppaan, kun liityin Tehyyn.
Suomalaisessa sattui sopivasti olemaan hyvä tarjous mennessäni sinne; kolme pokkaria kympillä.
Nappasin mukaani seuraavat teokset:
Kate Mosse : Krypta
P.D. James : Yksityispotilas
Richard Mason : Meren huoneissa

Ja lisäksi ostin yhden normaalihintaisen pokkarin:
Lorna Byrne : Enkeleitä hiuksissani

Ja lahjakortista jäi vielä vähän yli 11 euroa käytettäväksi!

Tällä hetkellä minulla on kesken Enkeleitä hiuksissani- pokkari, josta kirjoittelen arvostelun, kunhan luen sen loppuun. Tänään menen kuitenkin kirjastoon sen auettua, eli muut pokkarit saavat vielä odotella kirjahyllyssäni vuoroaan. Minulla on pitkä lista kirjoja, jotka haluaisin lukea, joten yritän etsiä niitä nyt kirjastosta.

Yleensä olen kesällä lukenut aivan hirmuisasti, mutta nyt kun olen ollut töissä, on lukeminen hieman jäänyt vähemmälle. Nyt minulla on tosin hieman lomaa, joten lukemistahti voi kiihtyä ;)

Lisäys:
Eihän se kirjasto ole kesälauantaisin auki.. Jäipä se reissu sitten tekemättä :) Maanantaita odotellessa joudun luultavasti aloittamaan jonkun toisenkin pokkarin, kunhan luen Enkeleitä hiuksissani- kirjan loppuun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kolmen kuukauden katsaus

 Koontipostaus huhti-, touko- ja kesäkuulta.  Bloggaaminen on ollut tauolla perheen sairaustapauksen vuoksi. Instagramiin olen päivittänyt ...