sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Silmänkääntäjä - Sarah Waters


Lainasin eilen kirjastosta Sarah Watersin romaanin pohjalta tehdyn elokuvan Silmänkääntäjä (Fingersmith). Kyseistä kirjaa en ole (vielä) lukenut, mutta elokuvan nähtyäni minun on pakko saada se käsiini!

Elokuvassa orpo Maud (jonka äiti kuoli mielisairaalassa tyttärensä synnytykseen) joutuu setänsä kartanoon asumaan ja tekemään sihteerin työtä. Toisaalla kasvattiperheessä asuu Sue niminen nuori tottuu varasteluun ja kun eräs Herrasmies ehdottaa hyvää, mutta laitonta tehtävää, suostuu Sue siihen hyvän palkan toivossa.
Suen ja Mauden tiet yhdistyvät, sillä Sue palkataan Mauden palvelijaksi. Suen tehtävänä on saada Maude rakastumaan Herrasmieheen, herra Richard Riversiin ja saada heidät menemään naimisiin; jotta Rivers ja Sue pääsevät käsiksi tämän perintöön.
Tästä alkaakin varsinainen seikkalu, sillä tytöt huomaavat, että molempia on huijattu...

Elokuva tosiaan oli siis hyvä ja jännittävä ja pituudestaan (kesti 3 tuntia) huolimatta sen jaksoi katsoa loistavasti loppuun saakka.Vauhdikkaat ja ovelat juonenkäänteet saivat minut haukkomaan henkeä, enkä olisi millään pystynyt arvaamaan tapahtumia ennalta.


P.S. Minä en siis yleensä kirjoittele elokuva-arvosteluita. Ainoastaan siinä tapauksessa, jos ne on tehty kirjan pohjalta ja koen tarpeelliseksi jakaa hyvän elokuvakokemuksen kanssanne :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kolmen kuukauden katsaus

 Koontipostaus huhti-, touko- ja kesäkuulta.  Bloggaaminen on ollut tauolla perheen sairaustapauksen vuoksi. Instagramiin olen päivittänyt ...