lauantai 27. heinäkuuta 2013

Suljettu saari - Dennis Lehane

Alkuperäisteos 2003 Shutter Island
Sivumäärä 336



Lyhyesti: 

Aschecliffen vankimielisairaalasta on kadonnut potilas ja saarelle, jossa sairaala sijaitsee, lähetetään liittovaltion sheriffit Teddy Daniels ja Chuck Aule. Miten Rachel Solando, kolme lastaan murhannut skitsofreenikko on voinut karata hyvin vartioidusta sellistä? Onko hän vielä saarella, vai onko hän päässyt jotenkin karkuun?
Teddyllä on myös henkilökohtaisia syitä päästä saarelle - hän haluaa löytää miehen, jonka aiheuttama tulipalo tappoi Teddyn vaimon vuosi sitten. Miehestä ei vain näy jälkeäkään..
Lisäksi Teddy haluaa tutkia outoja hoitomuotoja, joita saarella käytetään.

"Nainen hymyili Teddylle surullisesti ja silitti hänen ohimohiuksiaan. "Et tainnut kuunnella laisinkaan mitä minä sinulle sanoin?" "Kuuntelin kyllä". "Sinä et koskaan pääse pois tältä saarelta. Sinä olet nyt yksi meistä." Hän tarttui Teddyä olkapäästä ja kiskoi tätä kohti luolan suuaukkoa. Teddy pysähtyi tasanteella ja katsoi naista. "Minulla oli ystävä mukanani. Hän oli kanssani illalla, mutta me jouduimme eroon toisistamme. Oletko nähnyt häntä?" Nainen hymyili taas surullisesti. "Sheriffi, sinulla ei ole ystäviä."

Mielipide:

Elokuvaksikin tehty Suljettu saari on loistavasti kirjoitettu kirja ihmismielen kiemuroista. Pelkät juonenkäänteet eivät riitä, vaan Lehane onnistuu kyllä keikauttamaan kaiken ihan ylösalaisin. Vaikka juoni oli monimutkainen, siinä pysyi silti hyvin mukana. Jännittävä ja hyvä kirja, näin lyhyesti sanottuna.
Tähtiä neljä:
****

2 kommenttia:

  1. Suljettu saari on yksi kaikkien aikojen suosikkileffoistani, ja olenkin vakaasti päättänyt, että luen vielä kirjankin. =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa lukea myös kirjaversio :) Yleensä kirjoissa ja elokuvissa on pieniä tai suuria eroja, mutta tässä tapauksessa en eroja juurikaan huomannut. :)

      Poista

Kolmen kuukauden katsaus

 Koontipostaus huhti-, touko- ja kesäkuulta.  Bloggaaminen on ollut tauolla perheen sairaustapauksen vuoksi. Instagramiin olen päivittänyt ...