sunnuntai 10. marraskuuta 2019

Tiergartenin teurastaja - Virpi Hämeen-Anttila

Kirjoittanut Virpi Hämeen-Anttila
Otava 2018
Äänikirja lainattu Ellibs verkkokirjastosta
Lukija Aku Laitinen
Kesto 9h 4 min
Kirjassa 303 sivua

Helmet lukuhaaste 2019 44: kirja kertoo Berliinistä

Tiergartenin teurastaja on viides Björk- sarjan kirja. En ole lukenut/kuunnellut aiempia osia, mutta se ei haitannut ja kirja toimi hyvin itsenäisenäkin teoksena.

Karl Axel Björk on töissä Suomen sisäministeriössä. Kun Ritavuori- niminen miniseri murhataan, eikä Björk harrastelijasalapoliisina saa sekaantua tutkimuksiin hän päättää pestautua setänsä yritykseen ja lähtee matkalle Berliiniin.
Berliinissä hänen on määrä tutkia setänsä yrityksen tilejä ja ihmisiä, sillä setä epäilee että joku kavaltaa yritykseltä rahaa.
Sen lisäksi Björkin huomio kiinnittyy Tiergartenin teurastajaksi kutsuttuun murhaajaan, joka kaappaa lapsia, silpoo heidät ja ripottelee ruumiita ympäriinsä. Erityisen henkilökohtaiseksi juttu muuttuu, kun teurastaja kaappaa Judit Becker- nimisen tytön jonka perheen kanssa Björk on ystävystynyt matkallaan.
Björk tekee yhteistyötä paikallisen poliisin kanssa ja alkaa hurja jahti kohti raakaa teurastajaa ja tämän piilopaikkaa.

Mielipide:

Pidin kirjasta hyvin paljon, niin paljon, että yöpöydälläni odottaa Björk- sarjan ensimmäinen osa fyysisenä kirjana.
Kuuntelin kirjaa työmatkoillani ja välillä toivoin sen kestävän tavallista 20 minuuttia pidempään - niin hyvin kirja kaappasi mukaansa eikä sitä olisi millään malttanut keskeyttää. Pidin myös paljon äänikirjan lukijan äänestä - pehmeä, hämyinen ja sopivasti eläytyvä kerronta sopi tähän täydellisesti. Itse olen todennut, että äänikirjoissa lukijan ääni ratkaisee paljon, jaksaako tarinaa kuunnella (tarina itsessään siis voisi olla hyvä, mutta huonosti luettuna se ei toimi).
Björk oli päähenkilönä hyvin sympaattinen ja miellyttävä, aika tavallinen. Berliini tapahtumapaikkana mielenkiintoinen, 1920- lukua kuvattu hienosti.
Kirjassa oli riittävästi jännitystä, vauhdikkaita käänteitä ja ihmissuhteita. Vaikka murhat olivat raakoja, niillä ei mässäilty.
Rehellisesti, pidin kirjassa kaikesta! Mitään, mikä olisi ärsyttänyt tai häirinnyt, ei noussut esiin. Loistava lukukokemus!
5/5

2 kommenttia:

  1. Nämä Björkit ovat suosikkejani. Hienoa ajankuvaa. Samaa mieltä, loistavia lukukokemuksia kaikki sarjan kirjat.

    VastaaPoista
  2. Olen kyllä iloinen, kun löysin nämä kirjat luettavakseni. Uusia hyviä sarjoja on aina mukava löytää :)

    VastaaPoista

Kolmen kuukauden katsaus

 Koontipostaus huhti-, touko- ja kesäkuulta.  Bloggaaminen on ollut tauolla perheen sairaustapauksen vuoksi. Instagramiin olen päivittänyt ...