maanantai 25. marraskuuta 2019

Yön sydän on jäätä - Virpi Hämeen-Anttila


Otava 2014 
Sivuja 349
(kirjasto)

"Kaksi miehistä ponnahti ylös ja kumarsi, kun viimeinen kokoukseen kutsuttu saapui. Kolmas jäi paikalleen, nyökkäsi ja tervehti. 
- Istukaa vain. Anteeksi että myöhästyin. Oletteko jo päättäneet mitä tehdään...- Ei nimiä. Täällä on liikaa korvia. Tilattiin sinullekin snapsi. - Olen pahoillani, sanoi vanhempi pystyyn nousseista. Oli vaikea järjestää kiireesti ja niin että sana ei mene...Istumaan jäänyt vaiensi kädenheilautuksella puhujan."

Lyhyesti:

Eletään vuotta 1921. Helsingin Vesilinnasta, juomavesisäiliöstä, löytyy murhattu mies. Todisteiden puolesta juttu näyttää selvältä, mutta harrastelijasalapoliisi Karl Axel Björk on eri mieltä. 
Sisäasianministeriössä työskentelevä Björk tekee yhteistyötä poliisin ja hyvän ystävänsä Martin kanssa ja saa epävirallisen luvan nuuskia tapausta. Juttu ei olekaan niin helppo, kuin olisi voinut alkuun kuvitella ja päästyään jäljille, hän joutuu itsekin vaaraan. 
Tämän lisäksi Björk tutkii Atamaaniksi kutsuttua salakuljettajaa, koska uskoo tällä olevan tietoja kadonneesta isästään. Tämäkään tutkimus ei ole aivan vaaraton. 
Ja jottei Björkin elämä kävisi liian tylsäksi, pyörii ympärillä kauniita naisia, jotka vaativat hänen huomiotaan. Eniten Björkiä kiinnostaa muotisalongin omistaja, joka liittyy käynnissä oleviin tutkimuksiin, mutta onkin ehkä paljon muutakin kuin mitä väittää olevansa...

"Vahanaaman rosoinen ääni puhui hänen vasempaan korvaansa:
- On se muutakin. Kun minä sen näin, vuosi sitten talvella, niin sen silmät räpytteli ja sen kädet tärisi. Se oli ostamassa ainetta. Itselleen."

Mielipide:

Yön sydän on jäätä on Björk- sarjan aloitusosa. Kirjaan ja sen maailmaan pääsi helposti sisään ja Björk tuntui heti tutulta ja miellyttävältä päähenkilöltä. 
Kirja ei kuitenkaan samalla tavalla imaissut minua mukaansa kuin Tiergartenin teurastaja, vaikka ihan ok olikin. Ehkä poliittiset juonittelut ja huumekaupat eivät ole minulle mieluisinta luettavaa. 
Aikakauden kuvaus on kuitenkin todella hienoa ja pystyin eläytymään siihen täysillä. 
Mitään ihmeempiä en oikeastaan osaa tästä sanoa, perushyvä ja kelpo kirja. Helppo ja nopealukuinen. 
4/5


1 kommentti:

  1. Nämä Björk-kirjat ovat kyllä niin hyviä. Tuntuu, että paranevat osa osalta.

    VastaaPoista

Kolmen kuukauden katsaus

 Koontipostaus huhti-, touko- ja kesäkuulta.  Bloggaaminen on ollut tauolla perheen sairaustapauksen vuoksi. Instagramiin olen päivittänyt ...