Helmet 2019 lukuhaaste kohta 17: Kirjassa on kaksoset
Ruotsinkielinen alkuteos 2009 Fyrvaktaren
Sivuja 515Lyhyesti:
"Vasta ratista kiinni ottaessaan hän huomasi että hänen kätensä olivat veressä. Kämmenet tuntuivat tahmeilta nahkaa vasten. Hän ei kuitenkaan välittänyt siitä, vaan vaihtoi pakin päälle ja peruutti kiivaasti ulos autotallista. Kuuli hiekan roiskuvan renkaiden alla. Heillä oli pitkä ajomatka edessään. "
Camilla Läckbergin 8. Fjällbacka- sarjan kirja alkaa siitä, kun nuori nainen pakenee verisin käsin pienen poikansa kanssa Gråskärin saarelle Fjällbackan liepeille.
Patrik Hedström palaa pitkältä sairauslomalta poliisin työhönsä ja pääsee heti tositoimiin. Mats Sverin, Fjällbackaan palannut talousjohtaja löydetään murhattuna asunnostaan. Vaikuttaa siltä, että hän vieraili Gråskärillä juuri ennen kuin kuoli.
Patrikin kirjailijavaimo Erika on äitiyslomalla saatuaan ihanat kaksospojat. Hän kamppailee syyllisyyden ja avuttomuuden tunteiden kanssa, sillä hänen sisarensa syntymätön vauva menehtyi onnettomuudessa - ja Anna on vajonnut jonnekin synkkään pimeyteen.
Mielenvirkistykseksi Erica alkaa tutkia Gastholmeniksikin kutsuttua Gråskärin aavesaarta. Sanotaan, että kuolleet eivät jätä saarta koskaan ja että heillä on eläville jotain kerrottavaa...
"Äänet kuuluivat aina vain selvemmin , ja hän myös näki useammin asioita , joita järki vastusti mutta joiden hän silti tiesi olevan muutakin kuin pelkkää kuvitelmaa. Kuolleet olivat hänen turvansa, hänen ainoa seuransa eristäytyneellä saarella, ja heidän surunsa sointui hyvin yhteen sen kanssa, mitä hän tunsi. Myöskään heidän elämänsä ei ollut mennyt niinkuin he olivat toivoneet. "
Mielipide:
Olen lukenut muutkin osat Fjällbacka- sarjasta (blogitaukoni aikana, joten arvosteluja ei valitettavasti ole :( ) ja pidin tästä todella paljon. Minusta on jännittävä lukea tarinoita, jotka kulkevat kahdella aikatasolla ja lopussa kietoutuvat jollain tapaa yhteen.
Pieni saari majakkoineen oli loistavasti kuvailtu, tunnelma käsinkosketeltava. Lopun juonenkäänne liittyen Annieen ja poikaan sai minut kyllä surulliseksi ja tuli täysin puun takaa, vaikka vinkkejä siihen oli.
Pidän kirjan hahmoista, he ovat niin aitoja ja erehtyväisiä, inhimillisiä. Monissa dekkareissa (esim. Tess Gerritsenin ja Kathy Reichsin ) hahmot ovat yltiöviisaita, äärimmäisen älykkäitä ja tekevät virheitä harvoin, joten tällainen tavallisempi dekkari oli ihanaa vaihtelua. Näissä ei pureuduta liikaa teknilliseen tietämykseen (vaikka sekin on kyllä kirjailijalla hallussa), vaan usein johtolangat saadaan sattumien tai haastattelujen kautta.
Kirjoissa pääsee myös hyvin hahmoihin kiinni, heistä tulee todella tuttuja ja turvallisia. Vaikka kirjoissa hahmoja onkin monta, heille kaikille on paikkansa.
Todella hyvä! Yksi parhaimpia!
5/5!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti