Englanninkielinen alkuperäisteos 2017 Sleeping Beauties
Suomentanut Ilkka Rekiaro
Tammi 2018
Sivumäärä 752
Ruususen uni sopii Pohjoisen lukuhaasteen kohtaan 13. Palkitun kääntäjän kääntämä kirja. Ilkka Rekiaro sai vuonna 2007 J.A Hollon kääntäjäpalkinnon ja vuonna 2014 Otavan kirjasäätiön myöntämän Erkki Reenpää- suomentajapalkinnon. Kingin teoksia Rekiaro on kääntänyt jo -80 luvulta saakka.
Lyhyesti:
Pikkukaupunki nimeltä Dooling joutuu myllerykseen, kun salaperäinen unitauti iskee kylän naisiin ja tyttöihin. Auroraksi kutsutussa taudissa naiset nukahtavat ja koteloituvat kuin perhoset - eikä heitä kannata yrittää herättää. Juuri kaupunkiin saapunut omituinen nainen Eve Black liittyy jotenkin tapaukseen - hän tietää asioita, joita ei pitäisi ja kaiken lisäksi hän vaikuttaa olevan ainoa, johon tauti ei pysty.
Miehet yrittävät selviytyä parhaansa mukaan ja etsivät keinoa pelastaa vaimonsa ja tyttärensä. Onko sellaista?
"Nainen, joka oli sanonut nimekseen Eve Black,kallistui eteenpäin ja katsoi Clintiä vakavana. "Suudelma: huulien liike, joka edellyttää - vaikea uskoa, minä tiedän - 147 lihasta. Hyvästi: yhtä kuin erosanat. Tarvitsetteko vielä täsmennystä?"
Clint oli ällistynyt. Eve oli todella pahasti häiriintynyt, siirtyi edestakaisin järkipuheiden ja harhojen välillä kuin aivot olisivat joutuneet silmälääkärin tuolin neurologiseen vastineeseen, jossa maailma näkyi jatkuvasti vaihtuvien linssien läpi. "
Mielipide:
Pidin tästä järkäleestä todella kovasti. Lukemista riitti, mutta teksti oli hyvää ja nopealukuista. Ainoa itseäni häiritsevä seikka oli todella monet hahmot. Kirjassa oli todella, todella monta hahmoa. Alkuun oli hyvin vaikea yrittää pysyä kärryillä, kuka olikaan kuka. Varsinkin samankaltaisten nimien kohdalla, sekä silloin kun hahmosta puhuttiin välillä etunimellä ja välillä sukunimellä.
En tiedä voiko tätä kirjaa luonnehtia dystopiseksi, mutta ainakin se maalailee miesten osalta kauhukuvaa tulevaisuudesta ilman naisia.
Ja sitä jäin miettimään, kun kirjassa painotettiin miesten ja naisten eroja ratkoa vaikeita tilanteita. Kirjassa miehet tarttuivat heti aseisiin ja kaaos oli valmis - kun taas nukkuvat naiset rakensivat rauhallista yhdyskuntaa jossain unen tuolla puolen. Mutta naisilla ei ollut ristiriitaa aiheuttavaa tekijää, päinvastoin kuin miehillä. Miehiä oli yllyttämässä Eve Black.
Hahmot olivat mielenkiintoisia, varsinkin päärooleissa olevista hahmoista sai hyvän tuntuman.
Pisteitä 4/5
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kolmen kuukauden katsaus
Koontipostaus huhti-, touko- ja kesäkuulta. Bloggaaminen on ollut tauolla perheen sairaustapauksen vuoksi. Instagramiin olen päivittänyt ...
-
Englanninkielinen alkuteos A Court of Wings and Ruin 2017 Gummerus 2021 Suomentanut Sarianna Silvonen Sivuja 825 Kirjasto "Sotarumpuje...
-
Eroottisia novelleja Kosmos 2019 Sivuja 208 Storytel e-kirja "-Käy vain peremmälle. Nyökkään hymyillen vastaanottovirkailijalle ja riis...
-
Englanninkielinen alkuperäisteos 2010 Corrag Sivumäärä 400 Lyhyesti: Corrag ja hänen äitinsä ovat eläneet pelossa koko ikänsä. He ova...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti