maanantai 4. toukokuuta 2020

Veitsi - Jo Nesbø

Alkuteos Kniv 2019
Johnny Kniga  2019
Suomentanut Outi Menna
Sivmäärä 570
Harry Hole- sarja, 12. osa.

"Resuiseksi hiutunut mekko liehui takertuneena lahoon männynoksaan. Katsellessaan sitä vanhus muisti omasta lapsuudestaan laulun mekosta, joka roikkui pyykkinarulla. Tämä mekko ei kuitenkaan liehunut leppeässä etelätuulessa vaan huljui jääkylmänä virtaavassa joessa. Joen pohjalla oli hiljaista, ja vaikka kello oli viisi maaliskuisena iltapäivänä ja taivas veden yläpuolella  oli säätiedotuksen mukaan pilvetön, ei jääkerroksen ja nelimetrisen vesimassan läpi siivilöityneestä auringonvalosta ollut jäljellä kuin kalpea kajastus."

Lyhyesti:

Rikostutkija Harry Holen vaimo murhataan ja yksi hänen pahimmista vihollisistaan on juuri vapautunut vankilasta. Harry poistetaan tutkintaryhmästä, mutta se ei estä häntä tekemästä omia tutkimuksiaan. Valitettavasti tutkimukset alkavat näyttää siltä, että murhaaja on hän itse. Eikä hän muista tapahtumista itse mitään.
Syyllisyys, epätietoisuus ja suru ajavat Harrya kohti epätoivoisia tekoja. Saattoiko hän todella murhata rakastamansa ihmisen, vai onko syyllinen sittenkin joku muu?

"Rakel makasi sikiöasennossa selin Harryyn, kasvot keittiöön päin. Enemmän kippurassa kuin normaalisti nukkuessaan. Selässä ei näkynyt veitsen jälkiä, ja pitkät mustat hiukset peittivät niskan. Äänet Harryn päässä huusivat kilpaa. Yksi huusi, että Rakelilla oli yllään Nancy- villatakki, jonka Harry oli tuonut tuliaisiksi Reykjavikista. Toinen huusi, ettei kuollut nainen ollut Rakel, ei voinut olla..."

Mielipide:

Olen jonkun Nesbøn kirjan joskus lukenut, mutta se ei silloin tehnyt vaikutusta.
Alkuun Veitsikin tökki. Alkoholisoitunut poliisi ei päähenkilönä innostanut. Samaten minua ärsytti suunnattomasti se, kuinka vastustamaton hän oli naisten keskuudessa. Mukana oli myös paljon henkilöitä, joiden tarinat tuntuivat kovin irrallisilta, ainakin aluksi. Lopulta jokaisen tarina osoittautui kuitenkin hyvin oleelliseksi.
Kirjaan pääsi kuitenkin hyvin mukaan, vaikken ollutkaan aiempia osia lukenut. Ja pian se imaisi mukaansa. Kirja sai minut koko ajan arvailemaan mahdollista murhaajaa ja epäilemään, voiko se olla Harry itse. Mutta ei, en arvannut oikein. En lähellekään.
Kirjan nokkeluus, oveluus ja jännittävyys yllättivät.
Tykkäsin kyllä, mutta ei nouse dekkarisuosikkieni joukkoon.
4/5


3 kommenttia:

  1. Minusta tämä oli kyllä erittäin hyvä kirja!

    VastaaPoista
  2. Harry Hole-sarja koukutti minut ja olen lukenut kaikki ilmestyneet. En oikein pidä Nesbon muista kirjoista, paitsi lastenkirjoista.

    VastaaPoista
  3. Ehkä annan Harry Holelle vielä yhden mahdollisuuden ja luen jossain vaiheessa myös sarjan aiempia osia :)

    VastaaPoista

Kolmen kuukauden katsaus

 Koontipostaus huhti-, touko- ja kesäkuulta.  Bloggaaminen on ollut tauolla perheen sairaustapauksen vuoksi. Instagramiin olen päivittänyt ...