sunnuntai 23. elokuuta 2020

Hiljainen potilas - Alex Michaelides

 Englanninkielinen alkuteos The Silent Patient 2019
Gummerus 2019
Suomentanut Antti Autio
Sivuja 454
Storytel äänikirja
Kesto 12h 53min
Lukija Panu Kangas

"En tiedä, miksi kirjoitan tätä. Se ei pidä paikkaansa. Ehkä tiedänkin, mutten vain halua myöntää asiaa itselleni. En ole varma edes siitä, mitä nimitystä tekstistäni pitäisi käyttää. Päiväkirja kuulostaa jotenkin liian mahtipontiselta, sillä minulla ei ole mitään erityistä sanottavaa."

Lyhyesti:

Taidemaalari Alicia ampuu aviomiestään useasti suoraan kasvoihin. Sen jälkeen hän ei sano enää sanaakaan. Teolle ei löydy minkäänlaista motiivia ja pariskunta vaikutti todella onnelliselta. Alicia todetaan syylliseksi miehensä murhaan ja suljetaan oikeuspsykiatriseen hoitolaitokseen. 
Mediaa kuohuttanut mysteeri kiehtoo myös psykoterapeutti Theoa, joka saakin työpaikan Aliciaa hoitavasta laitoksesta. Hän on päättänyt auttaa Aliciaa ja on jopa valmis venyttämään sopivuuden rajoja potilaansa hoidossa. Hän ottaa yhteyttä Alician sukulaisiin ja ystäviin selvittääkseen, mitä Alician menneisyydessä on tapahtunut.
Mutta onko hän lopulta valmis kuulemaan Alician tarinan?

"Istuin Alician kanssa terapiahuoneessa. Kumpikaan meistä ei sanonut mitään. Olin alkanut sietää Alician hiljaisuutta aiempaa paremmin. Annoin vaitonaisuuden yksinkertasesti vallata mieleni, minkä jälkeen sitä oli helpompi kestää. Rauhallisessa huoneessa kahden kesken istuminen oli itse asiassa alkanut tuntua minusta milteipä miellyttävältä. "

Mielipide:

Tässäpä varsin nerokas ja koukuttava trilleri! 
Toimi äänikirjana oikein hyvin ja jännitys vain tiivistyy loppua kohden. 
Henkilöt olivat mielenkiintoisia ja uskottavia. Ihmismielen pimeimpiin syövereihin oli sukellettu upeasti ja Alician äänettömyys kiehtoi minua suuresti. Jouduin jatkuvasti miettimään, mihin oikein voin uskoa ja mihin en ja kuka on lopulta mieleltään sairas. Theon elämä oli myös mielenkiintoinen.
Loppuratkaisu oli yllättävä ja todella hyvä, enkä olisi sitä arvannut. 
Tarina eteni koko ajan sujuvasti ja luontevasti, eikä missään vaiheessa kyllästyttänyt. 
Lisää tällaista, kiitos!

5/5


2 kommenttia:

  1. Loppuratkaisu oli todella mielenkiintoinen. Tykkäsin tästä trilleristä.

    VastaaPoista
  2. Tämä oli kyllä hyvä kirja!!

    VastaaPoista

Kolmen kuukauden katsaus

 Koontipostaus huhti-, touko- ja kesäkuulta.  Bloggaaminen on ollut tauolla perheen sairaustapauksen vuoksi. Instagramiin olen päivittänyt ...