perjantai 27. maaliskuuta 2020

Finale - Stephanie Garber (Caraval 3)

Englanninkielinen alkuteos 2019 Finale
WSOY 2019
Suomentanut Kaisa Kattelus
Sivuja 403
E- kirja Storytel

"Jokaisessa tarinassa on neljä osaa: alku, keskikohta, melkein- loppu ja todellinen loppu. Ikävä kyllä kaikki ihmiset eivät saavuta todellista loppua. Useimmat antavat periksi silloin, kun tarina on kauheimmillaan ja kun tilanne tuntuu toivottomalta, vaikka juuri silloin toivoa tarvitaan kipeimmin. Ainoastaan sinnikkäimmät saavat todellisen loppunsa."

Lyhyesti:

Caravalin päätyttyä Valendassa Kohtalot vapautuivat korttipakasta ja Legend julistautui Valendan uudeksi hallitsijaksi.
Tella sai vapautettua äitinsä, joka nukkuu sikeää unta vankeutensa jäljiltä. Hän ja Scarlett odottavat kovasti äidin heräämistä ja vahtivat häntä vuorotellen. Heillä molemmilla on myös sydänsuruja, sillä Scarlettin Julian lähti antaakseen hänelle tilaa, eikä ole palannut. Tella puolestaan sai tietää, ettei mies, johon hän rakastui, olekaan todellinen. Silti he tapaavat unissa joka yö, kunnes tapahtuu jotain, mikä saa Tellan epäilemään miehen olevan pulassa.
Äidin herättyä myös Kohtalot heräävät ja alkavat havitella voimiaan takaisin. Tytöt eivät enää tiedä, keneen voivat luottaa, mikä on totta ja mikä ei. Kaikista uskomattomista salaisuuksista ja paljastuksista huolimatta tytöt taistelevat sinnikkäästi toistensa, totuuden sekä rakkauden puolesta ja ovat valmiita mittaviin uhrauksiin pelastaakseen sen, mikä on oikeasti tärkeää.

"Ihmiset synnyttävät meissä pakkomielteitä, omistushalua, himoa. Joskus hyvin harvoin kohtaamme ihmisiä, jotka herättävät meissä houkutuksen rakastua. Ne tarinat päättyvät aina huonosti. Rakkaus on meille myrkkyä. On mahdotonta yhtä aikaa rakastaa ja olla kuolematon. "

Mielipide:

Suosin yleensä fyysisiä kirjoja, mutta tämä sarja oli pakko saada päätökseen ja se onnistui E- kirjan muodossa.
Pidin sarjan lopetusosasta kovasti ja jännitystä kyllä riitti. Pienenä kritiikkinä sanottava, että vaatteiden kuvailua oli ehkä jo liikaa (kävi hyvin seläksi, että esimerkiksi Jacks pukeutui huolimattomasti, eikä olisi ollut joka kerta tarpeen kuvata hänen ryppyisiä housujaan ja kierossa olevia solmioita) sekä Tellan tiuskiminen ja kiukuttelu tuntui jo hieman lapselliselta. Plus että välillä itse ajattelin, että jos he vain puhuisivat toisilleen totta, asiat olisivat menneet paljon helpommin (sisarusten välistä rakkautta, luottamusta ja suhdetta kuvattiin paljon, mutta silti he valehtelivat toisilleen paljon). Ja toki onnellinen loppu täytyy olla, mutta nyt jäi vähän pliisuksi.
Mutta edelleen upean maaginen, Kohtalokkaan mielenkiintoinen, romanttisen kutkuttava sekä sopivan jännittävä teos. Tykkäsin ja nyt on oma mielikin rauhassa, kun sai sarjan päätökseen. Tyhjä olokaan ei jäänyt, vaan nyt voi hyvillä mielin aloittaa uutta kirjaa.
5/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kolmen kuukauden katsaus

 Koontipostaus huhti-, touko- ja kesäkuulta.  Bloggaaminen on ollut tauolla perheen sairaustapauksen vuoksi. Instagramiin olen päivittänyt ...